Hoito vai ehkäisy avuksi huumeongelmassa?
Mielipide Helsingin Sanomat 8.7.1996
Huumeet ovat puhututtaneet rutkasti viime aikoina. Ritva Santavuori (HS 3. 7.1996) kritisoi sosiaali- ja terveysministeriön YK:n huumepäivän selvitysraportin sisältöä. Raportin mukaan huumekoukkuun jääneen metadoni-ylläpitohoidolla olisi myös tehokas ennaltaehkäisevä vaikutus. Metadonihoidolla tarkoitetaan sitä, että kroonistunut opiaattiriippuvainen narkomaani saa päivittäin tarvitsemansa huumausaineeksi luokitellun metadoni-lääkeannoksensa terveydenhuollosta. Siten metadonihoidossa olevan ei tarvitse joka aamu ryhtyä rikollisiin toimiin hankkiakseen rahaa päivän huumetarpeeseensa.
Metadonihoitoon ohjataan vain pitkälle kroonistuneita heroiinin käyttäjiä, joihin mikään muu hoito ei ole auttanut. Metadonihoito on viimeinen hoitoyritys ennen hautaa. Ruotsissa tehtyjen tutkimusten mukaan metadonihoito pidentää narkomaanien elinikää merkittävästi. Lääkärin etiikan mukaista on käyttää kaikkia hoitokeinoja, jotka pidentävät elämää ja lievittävät kärsimystä.
Metadonihoito ei kylläkään enää ehkäise hoidettavan itsensä huumeiden käyttöä. Siinä Santavuori on oikeassa. Hoidolla jatketaankin narkomaanin elinikäistä riippuvuutta. Mutta tämäkin on kuolemaa parempi vaihtoehto. Vaikeasti sokeritautinen saa myös insuliinia pistoshoitona ja on siitä riippuvainen. Ilman insuliinia on sokeritautisellakin kuolema edessä.
Pitkälle kehittynyt narkomania on vakava sairaustila, johon potilaalla on oikeus saada elämää ylläpitävää hoitoa. Metadonihoidon ehkäisevä vaikutus kohdistuu aivan muualle kuin potilaaseen itseensä. Narkomaanin on tehtävä huumausaineen päivittäisen käyttönsä rahoittamiseksi rikoksia tuhansien markkojen edestä. Toinen mahdollisuus on hankkia 30-40 uutta käyttäjää. Metadonihoidossa oleva potilas lakkaa tekemästä rikoksia ja hankkimasta uusia käyttäjiä. Metadonihoito ehkäisee siten sekä narkomaniataudin leviämistä että rikollisuutta.
Santavuori on narkomaanien suhteen hoitopessimistinen. Niin olen minäkin, koska hyvää ja yksiselitteisen tehokasta hoitoa taudille ei tunneta. Sen vuoksi lääketieteen pitäisi ryhtyä sitä vakavasti kehittämään. Lääketeollisuus saisi kantaa vastuunsa myös tämän hoidon kehittelyssä. Ovathan lääkkeet monesti osasyyllisiä narkomanian kehittymiseen. Vaaratonta huumetta tai huumausaineeksi luettavaa lääkettä ei ole.
Huumeiden kysynnän ehkäisy vaatii määrätietoista toimintaa. Sitä ei meillä ole edes aloitettu. Valistus, koulutus ja kontrolli eivät ehkäise kysyntää. Huumausaineen kysyntä lähtee aina ihmismielen sisäisestä pahasta olosta. Olen ollut 25 vuoden ajan tekemisissä lasten ja nuorten pahan olon kanssa. Sen ilmentymiä ovat päihteiden ongelmakäyttö, narkomania, rikollisuus, väkivalta, itsemurhat, prostituutio jne. Kyse on kyvyttömyydestä poistaa mielipahaa ja kokea mielihyvää arkipäivän elämässä. Pahaa oloa kukaan ei kestä pitkään. Helppo ja yksinkertainen keino päästä pois pahasta on turruttaa itsensä kemiallisesti – alkoholilla tai muilla huumeilla. Vaihtoehtona on hankkiutua väkivallan tai muun ulkoisen uhkan vaikutuskenttään, jolloin sisäisen pahan olon tunne väistyy. Kumpikaan tie ei kuitenkaan johda tavoiteltuun onneen vaan riippuvuuteen ja kärsimyksiin.
Miksi perinteinen huumevalistustyö ei kanna hedelmää? Miksi kontrollin tehostaminenkaan ei näytä auttavan? Ratkaisut ovat syvällisempiä ja tavallaan yksinkertaisempia, mutta niin äärimmäisen vaikeita toteuttaa käytännössä: Huumeiden kysyntää ehkäisevät tehokkaimmin turvalliset, läheiset, toimivat ja tunnetäyteiset ihmissuhteet lasten, nuorten ja aikuisten kesken. Tämän oppimiseen tarvitaankin aivan uusi ennen tuntematon kansallinen pelastusohjelma.
HANNU PENTTINEN
lääket. ja kir. toht.
toiminnanjohtaja Aseman Lapset ry
Helsinki