Helsingin Sanomat 5.1.2006
Mielipide
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat tulleet nähdyksi, mutta apua ei
juuri ole tarjolla. Perheneuvoloihin ensisijaisena lasten mielenterveyspalvelujen
tuottajana ovat ainakin ruuhka-Suomessa liian pitkät jonot.
Hallituksen uusi hoitotakuu on onnistunut lyhentämään kirurgista hoitoa
vaativien potilaiden hoitoon pääsyä, mutta lasten ja nuorten
mielenterveyspalvelujen saanti on edelleen äärimmäisen vaikeaa, vaikka
hoitotakuu lastenpsykiatriassa tuli voimaan jo 2001.
Jonot ovat vain pidentyneet, ja takuut hoitoon pääsystä ovat jääneet vain
paperille.
Kouluterveydenhuollolla on varsin hyvät mahdollisuudet tunnistaa koululaisten
ongelmat ja antaa varhaista apua.
Pääasiallisin kouluterveydenhuollon tehtävä on seuloa ja löytää mahdollisimman
varhain lapsen ja nuoren kasvua ja kehitystä uhkaavat tekijät ja sairaudet, ja
ohjata hänet tarvittaessa tarkempaan tutkimukseen ja hoitoon. Perustan
kouluterveydenhuollolle muodostaa työpari terveydenhoitaja ja lääkäri.
Kouluterveydenhoitajien määrän suhdetta oppilaisiin kartoitettiin hiljattain HS:n
toimesta. Koululääkäreiden työpanosta kouluilla ei ole tutkittu. Joissakin kunnissa
on kouluterveydenhuoltoon ostettu lääkärityövoimaa tuntityönä
yksityislääkäreiltä.
Helsinki on perustanut vuoden 2004 alussa erillisen koulu- ja
opiskelijaterveydenhuolto-osaston, jonka hallinnon alaisuuteen kuuluvat kaikki
koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa toimivat terveydenhoitajat. Yksikössä on
myös yhdeksän kokopäiväistä lääkärinvirkaa.
Helsinki on tiettävästi ainut paikkakunta, joka on tietoisesti lähtenyt kehittämään
tätä arvokasta työtä.
Sosiaali- ja terveysministeriö on työryhmissään juuri pohtinut koulu- ja
opiskelijaterveydenhuoltoa ja antanut suositukset terveydenhoitajien ja
lääkäreiden määristä suhteessa koululaisiin.
Suositus on yksi koko päivätoiminen lääkäri 2100 oppilasta ja
opiskelijaterveydenhuollossa yksi lääkäri 3000 opiskelijaa kohden. Tosiasia on,
että tuskin missään pystytään noudattamaan näitä ohjeita.
Kunnallispoliitikot ovat vastuussa siitä, miten resurssit jaetaan terveydenhuollon
sisällä. Vanhempien on hyvä tietää, mitkä ovat kouluterveydenhuollon
suositukset ja heidän tulee vaatia päättäjiltä, että kouluterveydenhuolto saa
riittävät ja sille kuuluvat voimavarat.
Hoitotakuun toteutumista on julkisuudessa seurattu, mutta lasten ja nuorten
terveydenhuollon oikean mitoituksen toteutumisesta ei kanneta huolta. Sitten
ihmetellään, miksi lapset ja nuoret voivat huonosti.
Raimo Sailas ottikin ihan aiheesta esille kysymyksen, tulisiko valtion ryhtyä
kontrolloimaan tarkemmin, miten kunnat verorahojaan käyttävät.
Kaikki arvostavat terveyttä yli kaiken. Missä näkyy lasten ja nuorten terveen
kasvun arvostus, jos kouluterveydenhuollon resurssit laahaavat kaukana
suosituksista?
Hannu Penttinen
lääket. ja kir. tohtori
Vantaa