Lisää voimavaroja ja osaamista
· nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmien ehkäisyyn ja hoitoon.
· rikoksilla oirehtivien lasten ja nuorten hoitoon ja rikollisuuden torjuntaan.
· koulun oppilashuollon palveluihin, jotka on oltava saataville myös koulujen loma-aikoina.
Huolehdittava, että
· sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelut tuodaan riittävän lähelle jokaista ja niiden tarjonnassa kunnioitetaan yksilön vapautta valita palveluntarjoaja.
· köyhyys, asunnottomuus ja työttömyys vähentyvät.
· jokaiselle lapsella on koti, läheiset välittävät aikuiset sekä riittävät oppimisedellytykset ja harrastusmahdollisuudet.
· vanhemmille on mahdollisuus kantaa kasvatusvastuunsa ja sovitettava työelämän vaatimukset siten, että lapsilta ei riistetä vanhempia.
· lastenneuvolan toiminta tukee vanhempia myös kasvatuksen ja ihmissuhdetaitojen osalta.
· päivähoito ja koulu auttavat lapsia enemmän tunne- ja vuorovaikutustaitojen hallinnassa.
· koululaisten yksinäisyyden ja turvattomuuden poistamiseksi on laadittava kuntia sitova ohjelma.
· vanhusten, eläkeläisten ja vammaisten riittävät palvelut ovat jokaisen tarvitsevan saatavissa.