Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 

Kirjallisena muistiona kuulemistilaisuudesta 15.2.2002 esitän seuraavaa:

Hallituksen esitys laeiksi erikoissairaanhoitolain ja päihdehuoltolain muuttamisesta on ajankohtainen, hyvin perusteltu ja kannatettava ehdotus.

Huumekuolemat ovat lisääntyneet rajusti koko 90-luvun ja sama kehitys jatkuu myös tällä vuosikymmenellä. (liite 1) Vuonna 2001 huumekuolemien osalta nousu ei ollut enää niin jyrkkää ja heroiinikuolemat jopa vähenivät. Huumeiden tarjonta, käyttö, takavarikot ja huumerikollisuus lisääntyy edelleen. Huumekuolemien kasvun hidastuminen ei johdu ainakaan vähentyneestä huumeiden käytöstä, mutta otaksuttavasti aivan viime vuosina tapahtunut tehokkaan huumehoidon saatavuuden lisääntyminen on vaikuttanut kuolemanvaaran vähenemiseen. Myös kansainväliset tutkimukset osoittavat, että korvaus- ja ylläpitohoito pidentävät varsin merkittävästi huumesairaan elinikää. Eliniän pidentäminen ja elämänlaadun parantaminen ovat sosiaali- ja terveydenhuollon keskeinen perustehtävä.

Hallituksen lakiehdotus tekee mahdolliseksi huumeriippuvaisen tehokkaan hoidon myös perusterveydenhuollon parissa. Erityisesti opiaattiriippuvaisille on olemassa tehokas lääkkeellinen korvaus- ja ylläpitohoito, jonka saaminen myös perusterveydenhuollon hoitovalikkoon parantaa oleellisesti narkomaanien hoitoon hakeutumiskynnystä ja tuo tasapuolisesti huumehoidon kaikkien saataville. Nykyisellään kyseinen hoito on erikoissairaanhoitoa ja sitä on saatavilla vain muutamilla paikkakunnilla. Huumeiden käyttö on levinnyt jo kaikkialle maahan ja lakiesitys mahdollistaa jokaisen hoitoa tarvitsevan hakeutumaan hoitoon asuinpaikkakunnasta riippumatta. Tämän vuoksi lakiesitys on hyvä ja kannatettava.

Lakiesityksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voisi asetuksella antaa säännöksiä huumeriippuvaisten lääkkeellisen hoidon järjestämisestä, mutta ei puuttuisi hoidon sisältöön ja käytännön toteuttamistapoihin. Tämä jättää mahdollisuuden varsin monimuotoiselle hoidolle, jonka laadukkuus ja tuloksellisuus voivat vaihdella suurestikin hoitopaikasta riippuen. Pahimmillaan hoito saattaakin muodostua vain laittomaan huumeen korvaamiseksi laillisella huumeella, mikä ei missään tapauksessa saa olla hoidon sisältö.

Huumeriippuvaisen perusongelmana on aina kyvyttömyys kestää pettymyksen tunnetta. Tämän vuoksi potilas tuottaa kaikille läheisilleen sekä myös hoitotaholle jatkuvasti pettymystä ja äärimmäisen kielteisiä tunnekokemuksia. Huumeriippuvaisen hoidon onnistuminen edellyttää syvällistä riippuvuussairauden olemuksen ymmärtämistä. Tätä osaamista ei aina saavuteta edes psykiatrian pätevyydelläkään. Huumeriippuvuuteen ei ole olemassa mitään yksiselitteistä, hyvää ja toimivaa hoitomallia. Kokemus on kuitenkin opettanut, että huumeriippuvaisen hoidon onnistumisen edellytyksenä on potilaan läheisten osallistuminen ja sitoutuminen monivuotiseen ja määrätietoiseen hoitoprosessiin, jossa hoidettava kohdataan yksilönä sekä lähiyhteisön jäsenenä. Pelkkä huumeen korvaaminen lääkkeellä ei hoida itse riippuvuusongelmaa, mutta on usein merkittävä alku ja motivaatiotekijä hoitoon hakeutumisessa. Riippuvuussairauden hoidossa oleellista on, että hoidettava kohdataan yksilönä, jonka on opittava tekemään omia ratkaisuja ja otettava niistä vastuu, mutta häntä ei saa kuitenkaan jättää yksin kantamaan kokonaisvastuuta paranemisestaan. Tämän vuoksi pitäisin tärkeänä, että asetuksessa kuitenkin otettaisi kantaa hoitosisältöihin ja käytännön toteuttamistapoihin. Toki nämäkään säännökset eivät saa estää uusien ja parempien hoitomallien kokeilemista ja kehittämistä. Pidän myös tärkeänä, että hoitopaikkojen kesken voi syntyä tervettä kilpailua hyvistä hoitotuloksista ja että potilailla on mahdollisuus valita itselle sopivia hoitovaihtoehtoja. Hoidon sisällön kehittämistä ja valtakunnallista kouluttamista varten tulisi perustaa Päihde- ja huumehoidon Instituutti, johon koottaisi kaikki tutkimustieto ja hoidolliset mallit sekä niiden tulosten seuranta. Erityinen painotus tulisi olla nuorten päihdeongelmien varhaishoidon kehittäminen ja päihdesairauksien ehkäisy.

Hannu Penttinen